”Tämä nimihirviö pöytään ja suut menee mutrulle. Munakoisot tekeytyvät folion sisällä ihanan pehmeiksi ja mausteet maustavat tämän mainion kasviksen. Vie tällä reseptillä dippailusi nextille levelille.”
Baba Ganoush
Ingredients
- 2 kpl munakoisoja
- 4 kynttä valkosipulia viipaloituna
- 2–3 oksaa tuoretta rosmariinia
- 1,5 rkl oliiviöljyä
- 2 rkl tahinia
- 1 sitruunan mehu
- 1/2 tl juustokuminaa
- 1 tl suolaa
Instructions
Kuumenna uuni 200 °C:een. Halkaise munakoisot pitkittäin. Tee leikkuupintaan muutama viilto. Laita viiltojen päälle viipaloitua valkosipulia, rosmariininoksia, ripaus suolaa ja halutessasi mustapippuria. Aseta munakoisojen puolikkaat vastakkain taas ”kokonaisiksi”. Kääri munakoisot yksitellen folioon. Paahda uunissa noin 50–70 minuuttia, kunnes munakoiso on täysin pehmeä sisältä. Anna munakoisojen jäähtyä hieman.
Avaa ne ja kaavi pehmeä sisus kulhoon. Poista rosmariinin varret. Valkosipuli saa jäädä mukaan. Lisää kulhoon tahini, sitruunanmehu, oliiviöljy ja juustokumina. Soseuta haarukalla tai sauvasekoittimella.
Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile paahdettujen leipien kanssa.




