Tähän aikaan vuodesta porkkanat alkaa olla sen kovassa iskussa, että niitä voi herkutella ihan suosiolla ranskalaisten sijaan.
…Monet meistä pitää toasteista. Harva meistä tietää kuitenkaan, että sinne toastin väliin voi survoa muutakin, kuin edamia ja meetvurstia. Tässä yksi vaihtoehto.
…Spagettikurpitsa on huippu lisuke pastaruokiin korvaamaan normaalia vehnäpöhnää.
…Ei niin tunnettu tapa rullata hyviä makuja pötköön. Tortillat voi hetkeksi laittaa syrjään ja kokeilla jotain uutta.
…Helppo ja nopea kesäpäivän raikastus. Tarjoile vaikka kevyeksi välipalaksi tai alkuruoaksi.
…Suurimmalla osalla meistä varmaan on pienet ennakkoluulot Mifua kohtaan, niin oli meilläkin. Ne voi kuitenkin heittää ulos ikkunasta ja pistää tän reseptin kokeiluun.
…Herkullinen naposteltava juhlapöytään tai vaikka lauantain leffailtaan. Soveltuu moneen eikä kalpene lainkaan ystävälleen, vanhalle kunnon nakkipiilolle.
…Maailman helpoin lohturuoka ei kalpene gluteenittomana lainkaan. Viikonloppu on kulman takana ja hemmottelut sen myötä, joten pistäkää tää korvan taakse. Luonnollisesti toimi myös ihan normi pastalla. Hemmottelemaan ilman morkkista!
…Terveellinen, herkullinen ja tuhti. Ajaa asian päivän dinnerinä ilman minkäänlaista ongelmaa.
…Suomessa meillä on asiat hyvin, jos haluaa lähteä lihaa korvaamaan. Nyhtökaura sopii mainiosti pitan väliin ja miksei vaikka tortillan. Me mentiin nyt kuitenkin pitalla.
…Kukkakaali ja curry toimii yhdessä monessa, niin myös yhteen ajettuna keitossa. Isketään pieni salde vielä kylkeen ja täyttävä ateria on redi.
…Bataatti on hyvää. Paholaisenhillo on hyvää. Halloum on hyvää. Tämä burgeri on todella hyvää. Ihan oikeesti.
…











