Tähän aikaan vuodesta porkkanat alkaa olla sen kovassa iskussa, että niitä voi herkutella ihan suosiolla ranskalaisten sijaan.
…Monet meistä pitää toasteista. Harva meistä tietää kuitenkaan, että sinne toastin väliin voi survoa muutakin, kuin edamia ja meetvurstia. Tässä yksi vaihtoehto.
…Spagettikurpitsa on huippu lisuke pastaruokiin korvaamaan normaalia vehnäpöhnää.
…Savustettu kala voi olla kelpuutettava oikotie onneen, kun alkaa miettimään salaatin pyöräyttämistä.
…Ei niin tunnettu tapa rullata hyviä makuja pötköön. Tortillat voi hetkeksi laittaa syrjään ja kokeilla jotain uutta.
…Mihin kukaan on ikinä mäkkäriä tarvinnut?
…Klassikko suomalaisittain. Jos Jamie sai koko Italian vihat niskaan siitä, että laittoi herneitä carbonaraan, niin älkää hihkuko sinne suuntaan tästä. Kokeilkaa kuitenkin, toimii.
…Lehtipihvin voi hakata jostain muustakin, kuin punaisesta lihasta. Broileri ajaa asian mainiosti.
…Viikonloppuna on aikaa vatkata lettutaikina, mutta sitä ei tarvitse aina täyttää kermalla ja hillolla. Hyväähän se on, vaikea väittää vastaan, mutta niin on tämäkin! Kokeilemaan.
…Lihapullat tunnetaan jokaisessa Suomen kodissa. Suomessa on kuitenkin tarjolla laadukasta jauhettua lihaa myös kanasta, joka on vähintään kokeilemisen arvoinen tuote. Tällä reseptillä on helppo välttää turhat pettymykset. Syökää.
…