Tähän aikaan vuodesta porkkanat alkaa olla sen kovassa iskussa, että niitä voi herkutella ihan suosiolla ranskalaisten sijaan.
…Ruisnachot linttaa yhteen kaksi herkullista ruokakulttuuria. Kelpo vaihtoehto jokaiselle ruista rakastavalle katujen tallaajalle.
…Spagettikurpitsa on huippu lisuke pastaruokiin korvaamaan normaalia vehnäpöhnää.
…Savustettu kala voi olla kelpuutettava oikotie onneen, kun alkaa miettimään salaatin pyöräyttämistä.
…Ei niin tunnettu tapa rullata hyviä makuja pötköön. Tortillat voi hetkeksi laittaa syrjään ja kokeilla jotain uutta.
…Mihin kukaan on ikinä mäkkäriä tarvinnut?
…Helppo ja nopea kesäpäivän raikastus. Tarjoile vaikka kevyeksi välipalaksi tai alkuruoaksi.
…Klassikko suomalaisittain. Jos Jamie sai koko Italian vihat niskaan siitä, että laittoi herneitä carbonaraan, niin älkää hihkuko sinne suuntaan tästä. Kokeilkaa kuitenkin, toimii.
…Linssit tulee meille suomalaisille harvemmin ensimmäisenä mieleen, kun lähdetään pohtimaan päivän dinneriä. Niitä on kuitenkin turha pelätä, helppoja pikku mollukoita ja maistuu kaiken lisäksi hyvältä - terveellisiäkin…
Lehtipihvin voi hakata jostain muustakin, kuin punaisesta lihasta. Broileri ajaa asian mainiosti.
…Nopea ja hieman kevyempi ateria näin kesällä grillistä tai ihan pannun ja uunin kautta. Parsaakin löytyy vielä hyvässä iskussa, joten nyt on oikea aika pistää kokeiluun.
…Kun lämpimät kelit alkaa ehkä olla joskus holleilla, niin nyt on oiva aika alkaa hekumoimaan vähän kesää tämmöisen jälkkärin merkeissä. Todella maukas, kesäinen ja helppo. Sormet ristiin, kyllä se…