Kauhulla kaikki aina kertoo legendaa nuotion ääressä ruusukaaleista – turhaan pelkää jotain näin hyvää. Jos pienen hetken näkee vaivaa, niin niistä pienistä kuulista saa ihan hirveän määrän makua irti.…
”Tästä maukkaalla tavalla lämpöä tähän talveen!”…
“Punajuuret tuntuu kuumottavan kotikokkia, jos ne ei tule suoraan purkista etikan helliminä ulos. Turhaan stressaa, helppo, halpa ja herkullinen.” …
Tähän aikaan vuodesta porkkanat alkaa olla sen kovassa iskussa, että niitä voi herkutella ihan suosiolla ranskalaisten sijaan.
…Monet meistä pitää toasteista. Harva meistä tietää kuitenkaan, että sinne toastin väliin voi survoa muutakin, kuin edamia ja meetvurstia. Tässä yksi vaihtoehto.
…Savustettu kala voi olla kelpuutettava oikotie onneen, kun alkaa miettimään salaatin pyöräyttämistä.
…Mihin kukaan on ikinä mäkkäriä tarvinnut?
…Helppo ja nopea kesäpäivän raikastus. Tarjoile vaikka kevyeksi välipalaksi tai alkuruoaksi.
…Linssit tulee meille suomalaisille harvemmin ensimmäisenä mieleen, kun lähdetään pohtimaan päivän dinneriä. Niitä on kuitenkin turha pelätä, helppoja pikku mollukoita ja maistuu kaiken lisäksi hyvältä - terveellisiäkin…
Hauska ja vähän erilainen veto kesän juhliin, tai ihan kavereiden kanssa nautittavaksi ilman sen parempaa tekosyytä, se on ihan OK sekin. Nauttikaa.
…











