”Lihapullat hieman erilaisella tavalla. Tämä täyteläinen lihapulla-tortelliiniruoka on maittavaa herkkua syksyyn.” …
”Mmm… mikä maku! Tämä täyteläinen ja täyttävä kokonaisuus on vastustamatonta. Ei aina tarvitse olla kevyttä ja ilmavaa, välillä smetana ja majoneesi on ihan okei!”…
”Erittäin nopeasti valmistuvat vuohenjuustorullat sopivat pikalounaaksi tai vaikka buffet-pöytään!”…
”Jos ongella tulee särkeä, älä heitä pois, sillä siitä saa erilaisen ja maukkaan moussen valmistettua. Erinomainen lisuke esimerkiksi keitettyjen varhaisperunoiden kanssa tai uuniperunan kanssa. Sopii myös sellaisenaan täydellisesti näkkileivän…
”Tällä reseptillä loihdit maittavat ja äärettömän mehukkaat ahvenfileet. Täytetyt ahvenfileet ovat varmasti menestys ruokapyödässä!”…
”Kun särkeä otti kaaliin, tämä vaipui makuelämykseen, josta ei olisi halunnut ikinä herätä. Paitsi herkullinen, myös näyttävä annos erinomaisista suomalaisista raaka-aineista! Ongelle mars mars!”…
”Elegantti ja ihana jälkiruoka tuoreista mansikoista. Tämä herkku saa mukavan säväyksen mustapippurista.”…
”Nduja ja orzo. Erikoisia nimiä, mutta ne ovat yksinkertaisen herkun raaka-aineet. Nduja on tulinen salamilevite, jonka käyttö yleistyy varsinkin pizzoissa. Orzo on pientä riisinjyvämäistä pastaa. Jos ei ole tuttuja…
”Mureke on perusruokaa, mutta entäs broilerimureke? Mukavan kuohkea mureke herättää unisemmankin ruokailijan pikku sriracha potkullaan. Ai, että…” …
”Mmm… makeaa ja tahmaista pikku chilipotkulla. Tämä syntinen herkku syntyy vaivattomasti – lähes itsekseen. Tätä tulet varmasti tekemään toistekin, niin itsellesi kuin ystävillesi. Nappaa resepti talteen, jotta et missaa…
”Gong Bao, Kung Pao, Kung fu…oli miten oli, tämä ruoka on varmaan meidän jokaisen perinteinen valinta aasialaisessa ravintolassa. Ja aivan syystä onkin. Hienointa on, että tätä herkkua voi tehdä…
”Marokkolainen curry, eli ras el hanout käyttöön ja nokka kohti Casablancaa.”…












