”Tällä reseptillä porkkanakeitto sukeltaa uusiin syvyyksiin!”…
”Lasagnen kasvisversio pärjää helposti vertailussa lihaversion kanssa.”…
”Herkullinen kasvisherkku leffan kylkeen tai oikeastaan ihan minkä tahansa kylkeen. Hyvä on hyvää ja sehän tässä on tärkeintä.”…
Kukkakaalin paahtaminen kokonaisena on yksi viisaimmista päätöksistä, jonka voit tänä vuonna tehdä. Vie yksinkertaisen raaka-aineen ihan uusiin makuihin. Se soveltuu kaikkeen, kylmään, kuumaan, lisukkeeksi tai ihan itsessään. …
”Tomaatille tapahtuu ihmeitä, kun sen survoo pikalomalle uuniin. Uunitomaatti soveltuu hyvin moneen ja tuo ruokiin ihan eri tason täyteläisyyttä.” …
”Hernari o hernari, oli se sitten sose tai klassikko, hernari o hernari.” …
Tähän aikaan vuodesta porkkanat alkaa olla sen kovassa iskussa, että niitä voi herkutella ihan suosiolla ranskalaisten sijaan.
…Spagettikurpitsa on huippu lisuke pastaruokiin korvaamaan normaalia vehnäpöhnää.
…Ei niin tunnettu tapa rullata hyviä makuja pötköön. Tortillat voi hetkeksi laittaa syrjään ja kokeilla jotain uutta.
…Helppo ja nopea kesäpäivän raikastus. Tarjoile vaikka kevyeksi välipalaksi tai alkuruoaksi.
…Suurimmalla osalla meistä varmaan on pienet ennakkoluulot Mifua kohtaan, niin oli meilläkin. Ne voi kuitenkin heittää ulos ikkunasta ja pistää tän reseptin kokeiluun.
…Herkullinen naposteltava juhlapöytään tai vaikka lauantain leffailtaan. Soveltuu moneen eikä kalpene lainkaan ystävälleen, vanhalle kunnon nakkipiilolle.
…











