”Herkullinen ja helppo kasvisruoka, jonka voi helposti lisätä osaksi arjen vakkariruokia.”…
”Paahdettu ruusukaali on yksi upeimmista asioista maailmassa. Kun sen heittää yhteen itsetehdyn peston ja ilmakuivatun kinkun kanssa, niin juhlat voi polkaista käyntiin.”…
”Joulu on taputeltu, joten aika palata taas hetkeksi arkeen. Punajuuret sopii moneen, tässä yksi tapa hyödyntää kauden suosikki. Hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille ihan tasapuolisesti.”…
”Kuunnelkaa nyt ensin ennen panikointia. Tiedetään, kuulostaa omituiselta. Niin se kuulosti meistäkin, mutta haluttiin kokeilla vähän jotain uutta ja erikoista, tässä lopputulos. Kokeilu onnistui, uskokaa tai älkää. Kokeilemalla selviää.”…
”Sienet on vielä hetken aikaa sesongissa, joten kannattaa hyökätä niiden kimppuun nyt. Sienirisotto onnistuu myös kuivatuista ja pakastetuista sienistä.”…
”Kaksi vasenta kättä keittiössä? Se on ihan fine, tämä onnistuu yhdellä. Maailman helpoin, mutta täyteläisin jälkkäri.”…
”Tuskin tarvitsee sen isompaa esittelyä. Meille kaikille tuttu hemmottelun ykkösnimi. Tässä meidän versio. Toimii.”…
”Bowlit ovat siitä kätevä ruoka, että sisältö on helppo muokata itselleen sopivaksi eli vaihda rohkeasti kulhon aineksia.”…
”Vielä, kun raparperia löytyy kelpo kunnossa maasta ja kauppojen hyllyiltä, niin kannattaa ottaa siitä kaikki irti.”…
”Nokka auki, silmät vesille ja hymy huulille.”…
”Loistava keksintö. Toimii lisukkeena, sekä pääruokana.”…
”Nice! Jos alkaa tortillat tulla korvista, mutta keho kuitenkin vaatii tex-mexiä, niin hyvä pistää kokeiluun.”…












